Elina Penttinen

Aloitin judon Hämeenlinnan judoseurassa vuonna 1987. Kilpailin aktiivisesti junioriaikanani ja paras saavutukseni oli alempien vöiden Suomenmestaruus 1992 ja samana vuonna Samurai Cupin kokonaiskilpailun toinen sija. Olen ammatiltani nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, mutta työskentelen tällä hetkellä myynnin- ja markkinoinnin parissa. Judouraani on kuulunut myös luovia taukoja, mutta 2013 palasin aktiivisemmin lajin pariin. Samalla aloitin lasten- ja nuorten ohjaamisen ja olen suorittanut myös kamppailulajien yhteisen junioriohjaajakoulutuksen (EU 2-taso). Lajin liikunnallinen monipuolisuus ja arvomaailma ovat minulle merkityksellisiä. Minulla on judotuomarin C-lisessi.