![]() - KahakkaKuvagalleria.
Escrima on aseellista ja aseetonta tekniikkaa sisältävä filippiiniläinen taistelutaito. Lukuisten valloittajien hallitsemassa Filippiinien saariryhmässä, taisteleminen on ollut olennainen osa vuosisataista elämää. Intialaisten, kiinalaisten, espanjalaisten ja japanilaisten taistelutaitojen vaikutus escriman kehittymiseen on ollut ilmeinen. Saariryhmän hajanaisuudesta johtuen escrima sisältää runsaasti eri tyylisuuntia. Lajin levinneisyys Eurooppaan selittyy suurelta osin USA:n filippiiniäissiirtolaisista. Espanjalaiset valloittajat kielsivät escrimaksi nimeämänsä, "kahakkaa" tarkoittavan taistelutaidon harjoittamisen. Tämä johti siihen, että harjoittelu tapahtui öiseen aikaan. Taistelutaitojen pimennossa pito jatkui aina vuoteen 1899, jolloin USA otti Filippiinit valtaansa. Amerikkalaiset hyödynsivät saarelaisten osaamista mm. toisessa maailmansodassa tehokkaina viidakkotaistelijoina. Escrimaan perehtyminen aloitetaan, tyylisuunnasta riippuen, 60-75 cm pituisen kepin käytöllä. Harjoitteluun kuuluu peruslyönnit eri suunnista ja niihin tehtävät torjunnat sekä vahvemmalla että heikommalla kädellä. Filippiniläisissä taistelutaidoissa ei tehdä eroa aseelliselle ja aseettomalle toiminnalle. Molemmissa osa-alueissa on kyse etäisyydentajun, liikkumisen ja ajoituksen kehittämisestä. On opittava sulauttamaan oma tekniikka vastustajan kulloisiinkiin liikkeisiin. Lyhyen ja keskipitkan etäisyyden taistelutaktiikka opetetaan kahden eri pituisen kepin käytöllä. Escrimaharjoittelu sisältää myös veitsitaistelun. Veitsen käyttö on mahdollista vasta sen jälkeen, kun perusliikkuminen ja kepin käyttö aseena hallitaan (turvallisuusnäkökohta !). Myöhemmässä vaiheessa opetus laajenee käsittämään lyönnit, potkut, nivellukot sekä heitot.
Escrimassa (Kali, Arnis) korostuu liikkuminen kuvitteellisen kolmion eri sivuilla. Asento mahdollistaa nopean reagoinnin lähikamppailun tilannevaihteluihin. Nykyescriman harjoittelutilanteessa, loukkaantumisten välttämiseksi, torjunta suoritetaan vastustajan keppiin. Aseharjoittelussa on keskeisenä tuntoaistin kehittäminen. Torjunnan jälkeen, ennen omaa lyöntiä, kosketetaan usein iskupistettä. Näin menetellään, koska kokemus on osoittanut, että pelkkä katsekontakti ei takaa riittävää reagointiaikaa lähitilanteessa. Koska oppilaalta edellytetään toimivaa puolustusta tilanteessa, jossa hyökkääjä lyö mielivaltaisesti, harjoitteluun sisältyy runsaasti sparrausta.
Budokan ry:n escrimatoiminnan päätyylisuunta on englantilaisen, British International Fighters Federationin, Jay Dobrinin järkestelmä. Tyylisuunnassa harjoittelijan taso ilmaistaan housujen sivustaan neulottavilla eri värisillä kolmioilla. Kuuden oppilastason jälkeen seuraa viisi opettajatasoa (level 1-5). Suomessa tyylisuunnan pääopettajana toimii Kaj Westersund Turussa. Toinen harjoiteltava tyylisuunta on Pekiti-Tirsia, jossa pääopettajana toimii amerikkalainen Pekiti-Tirsia International'n William (Bill) McRath. Hän on pitänyt Suomessa vuodesta 1997 alkaen seminaareja, joihin myös Budokan ry:n escrimaohjaajat ovat alusta alkaen osallistuneet. Järjestelmä on erittäin laaja, mahdollistaen erikoistumisen jollekin osa-alueelle. Budokanin escrimaohjaajat suorittivat loppuvuodesta 2000, tyylisuunnan ensimmäisissä graduoinneissa Suomessa, ensimmäisen tason kick-boxing osuuden.
Kaj Westersund - William (Bill) McRath - Hannu MaunulaEscrima tarjoaa mielenkiintoisen haasteen kaikille todenmukaisesta taistelutaidosta kiinnostuneille. |