Aikido
Aikidon periaatteet löytyvät suoraan japanilaisten samuraiden taisteluista ja harjoittelusta. Lajin kehittäjä Morihei Ueshiba, O-Sensei harjoitteli nuoruudessaan useita eri budolajeja sekä aseilla että ilman. Mutta vasta oivallettuaan taistelutaidoista ja ihmisyydestä jotain hyvin syvällistä, hän muovasi oppimastaan aikidon, harmonisen voiman tien. O-sensein mukaan vastustajan nujertamisen sijaan todellisen budon tehtävä saattaa ihmiset sopusointuun ja rauhaan tostensa kanssa. Siksi aikidossa ei ole voittajaa tai häviäjää, sillä häviö synnyttää uuden taistelun.
Aikidossa hyökkäys otetaan vastaan hyökkääjää vahingoittamatta ja tekniikka päätetään lukkoon tai heittoon. Aikidoa harjoitellaan ilman aseita tai aseiden kanssa: puumiekka (bokken), puinen sauva (jo) tai veitsi. Harrastaja voi käyttää samoja tekniikoita vaikka hyökkääjä käyttäisi asetta. Kaikkia tekniikoita voidaan harjoitella sekä seisaaltaan, että polviltaan. Tärkeä osa harjoittelua on pehmeä kaatumistekniikka (ukemi), jonka avulla voi harjoitella loukkaantumatta. Perustekniikoita on noin 20, yhdistämällä näitä eri hyökkäysmuotoihin on tekniikoita yli 2000. Laji ei rajoitu vain tekniikan hiomiseen, myös henkinen kasvu ja harjottelijan kehittyminen ihmisenä on keskeinen osa Aikidoa.
Aikidossa ei järjestetä kilpailuja, eikä harjoituksissakaan suosita voimien mittelemistä tai kilpailua. Kilpailutoiminnan tilalle on aikidossa tarjolla runsaasti tasokkaita viikonloppuleirejä, joissa oppimaansa voi syventää, sekä tutustua aikidon harrastajiin oman seuran ulkopuolelta.
Aikido sopii luonnollisten liikeratojensa vuoksi yhtä hyvin naisille kuin miehillekin, sekä nuorille etta vanhoille. Vaasassa on aikidoa tarjolla junioreile (7-13 v.) tiistaisi klo 16.30-17.30, sekä aikuisille (14 v. alkaen) tiistaisin klo 17.30-19.00, torstaisin klo 20.00-21.30 ja sopimuksen mukaan lauantaisin klo 13.00-14.30.Junioreilla puolen vuoden harjoittelumaksu on 30e ja aikuisilla 60e. Aikido antaa harrastajalleen tilaisuden kunnon kohotukseen, itsepuolustustaitojen oppimiseen, henkiseen kasvuun, sekä ennen kaikkea hauskaan harjoitteluun mukavassa seurassa.
Ajankohtaista: